Tärkeitä ihmisiä

Meillä jokaisella on ollut ammatillisen tai muun elämämme alueella joku tärkeä ihminen, johon viimein olisi viisasta ottaa uudelleen yhteyttä ja kiittää. Sen voisi toteuttaa juuri nyt, uuden vuoden alkajaisiksi.

Sain muutama kuukausi sitten puhelun entiseltä oppilaaltani vuosien takaa. Puhelu alkoi varovasti tiedustellen, olenkohan se ihminen, jota soittaja etsii. Olinhan se minä, soittajan entinen kuvataidekoulun opettaja lähes viidentoista vuoden takaa.

Soittaja, minua parikymmentä vuotta nuorempi henkilö, oli harkinnut yhteydenottoaan kuulemma puolentoista vuoden ajan. Hän kertoi, että eräässä täydennyskoulutuksessa kouluttaja oli pyytänyt miettimään:

Kuka on ollut menneessä elämässäsi sinulle tärkeä ihminen urallasi, opiskelusi suunnan näyttäjänä tai jossakin muussa elämäsi osa-alueessa?

Soittaja kertoi ajatelleensa minua. En tiedä tarkemmin, mitä muita tehtäviä koulutettaville oli annettu miettimänsä henkilön suhteen. Joka tapauksessa kouluttaja oli kehottanut kurssilaisiaan rohkaisemaan mielensä ja tavalla tai toisella ottamaan yhteyttä tähän elämänsä merkitykselliseen ihmiseen.

Olin puhelusta otettu ja yllättynytkin. Toisaalta olin aika ajoin itsekin ajatellut lahjakasta ja uutteraa oppilastani.

Mitä olin tehnyt entisen oppilaani hyväksi, kun hän kävi kuvataidekouluani 12–19-vuoden ikäisenä nuorukaisena? Olin hänen mukaansa tukenut, kannustanut ja rohkaissut sekä ennen kaikkea uskonut hänen taiteelliseen näkemykseensä. Olin hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän oli ja mitä hän teki. Tämän kaiken muistan itsekin mielihyvin tehneeni.

Me kaikki olemme joskus olleet tilanteessa, jossa olemme tarvinneet tai joku meistä juuri nyt tarvitsee toisen ihmisen vahvistusta. Ihmisen, jonka näkemykseen voimme luottaa. Ihmisen, joka vahvistaa suuntaamme sinne, minne haikailemme astua. Ihmisen, joka luo uskoa päämäärämme saavuttamiseksi. Ihmisen, josta voinemme ottaa myös mallia.

Voi olla, että tuo ihminen ei edes tiedä, miten merkityksellinen hän on ollut tai on. Tunnistammeko edes itse tällaisen tai tällaisia henkilöitä elämästämme?

Vastavuoroisesti minä ja sinä olemme tai voisimme olla tällainen tukihenkilö jollekulle toiselle. On aivan sama, minkä ikäinen tai mitä sukupuolta henkilö on tai missä asemassa hän on. Pääasia, että tukemme voi pönkittää toista ihmistä eteenpäin. Tärkeää on, että uskomme tuon ihmisen menestymiseen ja voimme myös osoittaa sen hänelle.

Uusi vuosi antakoon siihenkin mahdollisuuden.

Ladataan keskustelua